sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Oxelösundista 5 kultaa, Sinille tuplakultaa, Samulille kultaa ja hopeaa, Turpalille ja Lallille kultaa

Hämeenlinnan judoseuran judokat kävivät lauantaina Ruotsin Oxelösundissa näyttämässä taitojaan. Oxelösundissa järjestettiin Sörmlandsträffen-judokisa, jossa tatamilla oli 296 judokaa lähes 60 seurasta. Hämeenlinnalaiset toivat kotimaahan viisi kultamitalia ja yhden hopeamitalin. Judoseura oli kisojen toiseksi paras seura, Spif Judon ollessa paras 17 judokan joukkueellaan.

Kolme viikkoa sitten Orimattilassa kisatatameille palannut Sini Oinonen voitti kaksi sarjaa. Oinonen aloitti itseään vanhempien alle 21-vuotiaiden alle 52 kg:n sarjasta. Oinonen voitti kaikki 3 otteluaan ipponeilla. Sofia Abbud Bollnäsin judoklubista ja Vanja Natvig Knivstan judoklubista kaatuivat ipponeilla alla kahden minuutin otteluissa. Pisimmässä ottelussa Borås judoklubin Emma Henriksson kesti Oinosen pyörityksessä kaksi ja puoli minuuttia.

Sini Oinonen jatkoi päiväänsä vielä omassa alle 18-vuotiaiden alle 52 kg:n sarjassa voittaen senkin. Tyyli oli sama. Toisen kierroksen ottelussa taas vastassa ollut Henrikksson kaatui nyt reilussa puolessa minuutissa Oinosen ipponiin. Välierässä Bollnäs judoklubin Sofia Abbud kaatui  myös ipponilla puolessa minuutissa. Finaalissa Täbyn judoklubin Kayleigh Wennerland antoi tiukan vastuksen ja ottelu olikin Oinosen ainoa täysiaikainen matsi. Oinonen otti ottelun aikana täbyläisen sidontaan, josta tuli vain yuko, koska Wennerland onnistui rimpuilemaan irti Oinosen otteesta. Yuko kuitenkin riitti voittoon.

Samuli Koskinen voitti alle 18-vuotiaiden poikien alle 60 kg:n sarjan.  Koskinen aloitti ottamalla ippon-voiton kuristuksella Saltsjö judoklubin Fredrik Rahkosta. Toisessa ottelussa Söderhamnin judoklubin Dulfi Qader kaatui ensin kyljelleen Koskisen kiepistä ja aituri toi toisen waza-arin, joka päätti ottelun. Viimeisessä ottelussa Lugin judoklubin Axel Oscarsson kiepsahti selälleen reilun 20 sekunnin ottelemisen jälkeen ipponin arvoisesti.


Koskinen jatkoi ottelemista vielä alle 21-vuotiaiden alle 60 kg:n sarjasta. Koskinen otti siitä hienosti hopeaa. Ensimmäisessä ottelussa alemmassa sarjassa jo voitettu Qader kaatui taas samaan polvikieppiin waza-arin arvoisesti. Tällä kertaa toista waza-aria ei nähty, mutta yksikin riitti voittoon. Toisessa ottelussa National judoklubin Eric Rössel taipui sidontaan alle minuutissa. Kolmannessa ottelussa Koskiselle löytyi taitavampi vastustaja, Spif judon John Haglöf vei yukollaan voiton. Viimeisessä ottelussa ratkaistiin himmeämpien mitalien kohtalo. Koskinen oli päivän otteluista selvästi väsähtänyt, mutta jostain vain löytyi tahtoa, jolla Boråsin judoklubin Masiollah Maqsoudi kaatui. Koskisen polvikieppi päätti ottelun hopean arvoisesti.

Turpal Djoukaev palasi myös kultakantaan. Djoukaev voitti alle 15-vuotiaiden poikien alle 46 kg:n sarjan. Djoukaev oli tehokkaana heti alusta lähtien. Tukholman judoklubin Känan Vejle lensi Djoukaevin komean makikomi-heiton saattelemana tatamille selälleen heti ensimmäisestä aloituksesta. Toisessa ottelussa tuli ippon-voitto IK Södran Pontus Blomstrandista. Välierässä Oskar Danielsson Göteborgin judoklubista oli selällään, kun Djoukaev kyyristyi tehokkaaseen polvikieppiinsä. Finaalissa Norrköpingin judoklubin Surasit Rosenberg jäi tatamin pinnalla ipponin arvoisesti Djoukaevin sidontaan.

Lalli Nuorteva otti kultaa miesten alle 90 kg:n sarjasta. Nuorteva voitti kaikki ottelunsa mattotekniikoilla ensimmäisistä aloituksista. Nuorteva aloitti voittamalla alkupoolinsa molemmat ottelut ipponeilla. Norrköpingin judoklubin Kevin Nestor ja Sundsvallin Judoklubin Tammar Abbud joutivat molemmat luovuttamaan jouduttuaan tukalaan sankaku-sidontaan. Välierässä järjestävän seuran Oxelösundin judoklubin Rickard Igelström jäi heti ottelun alussa sidontaan, josta Nuortevalle ippon. Finaalissa vastassa oli jo kertaalleen voitettu Abbud. Kultamitali varmistui nopeasti, kun Nuorteva otti hyrräkuristuksellaan ipponin.

Saku Inget eteni alle 21-vuotiaiden alle 81 kg:n sarjassa pronssiotteluun, mutta Saltsjön judoklubin Erik Ringblom vei voiton onnistuneella vastaheitollaan. Keräilyotteluissa Inget voitti aiemmin osotogarillaan Borlängen judoklubin Daniel Sjäblomin. Ingetin sijoitus oli viides. Inget jatkoi myös miesten sarjassa, muttei sijoittunut.

Lassi Talvitie otteli seitsemänneksi alle 15-vuotiaiden alle 55 kg:n sarjassa. Ensimmäisessä ottelussa kouchimakikomi toi ippon-voiton Tukholman judoklubin Alexander Öbergistä. Toisessa ottelussa Aktiv judoklubin Melker Ljunqvist vei voiton. Talvitie voitti ensimmäisessä keräilyottelussa Norrköpingin judoklubin Tim Högbergin polvikiepin tuomalla waza-arilla. Ottelu pääsystä pronssiotteluun kääntyi ottelun viime hetkillä Boråsin judoklubin Carl Björklundin voitoksi.
  
Aki Oinonen otteli alle 21-vuotiaiden ja miesten alle 81 kg:n sarjoissa, mutta ei sijoittunut.

Tulokset



                                                                                             

torstai 26. maaliskuuta 2015

Judokat Sörmlandsträffeniin Oxelösundiin

Hämeenlinnan judoseuran kisaryhmä kisailee lauantaina Ruotsissa Oxelösundissa järjestettävässä Sörmlandsträffen-judokisassa. Kisojen tuloksia voi seurata livenä http://str2015.ojk.nu/

Hämeenlinnalaisista on mukana:

Aki    OINONEN    1d     H-81
Aki    OINONEN    1d     H21-81
Lalli    NUORTEVA    1d     H-90
Lassi    TALVITIE    2k     P15-50
Saku    INGET    1k     H-81
Saku    INGET    1k     H21-81
Samuli    KOSKINEN    1k     H21-60
Samuli    KOSKINEN    1k     P18-60
Sini    OINONEN    1k     D21-52
Sini    OINONEN    1k     F18-52
Turpal    DJOUKAEV    2k     P15-46



sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Wilma Noel otti hopeaa alempien vöiden mestaruuskisoista Vantaalta

Hämeenlinnan judoseuran Wilma Noel otti sunnuntaina hopeaa alempien vöiden mestaruuskisoista Vantaalta. Kelta- ja oranssivöisten aloittelevien judokoiden mestaruuskisoissa otteli 155 judokaa.

Oranssivöinen Wilma Noel voitti hopeaa naisten alle 52 kg:n sarjasta. Hopea irtosi kolmen naisen sarjasta yhdellä ippon-voitolla, sarjan voittajalle Noel kärsi tappion.

Veikko Noel oli alle 15-vuotiaiden alle 38 kg:n sarjassa seitsemäs. Miesten alle 90 kg:n sarjassa otellut Ville Elsinen ei sijoittunut. Venla Taipale ei myöskään sijoittunut naisten alle 42 kg:n sarjassa.


Henrille pronssia International Masters Bremen -kisasta

Hämeenlinnan judoseuran A-juniori Henri Hannula edusti Suomea sunnuntaina Bremenin kansainvälisessä Masters-judokisassa. Alle 21-vuotiaiden miesten sarjoissa otteli 389 judokaa ympäri maailmaa, Euroopasta ja muun muassa Brasiliasta ja Japanista. Hannula ei ujostellut kovassa seurassa, vaan otti kovasta sarjastaan pronssia. Hannula ottelee ensimmäistä vuotta alle 21-vuotiaiden sarjassa, joten pronssimitali oli hieno saavutus. Mitali oli kisojen paras pohjoismaalainen saavutus.


Hannula otteli alle 90 kg:n sarjassa. 45 judokan  kaaviossa Hannula arvottiin suoraan toiselle kierrokselle. Avausottelussa tuli voitto Hollannin Jordy Tummersista waza-arilla. Kolmannen kierroksen ottelussa Itävallan kokenut Laurin Böhler vei voiton ja sysäsi Hannulan keräilysarjaan. Böhler voitti lopulta koko sarjan. Keräilyotteluissa Hannulalle tulikin sitten vain voittoja. Ranskalainen Loris Mizzin kaatui ipponilla puolentoista minuutin ottelun jälkeen. Kazakstanilainen Temirlan Kolbay viivytti Hannulaa koko otteluajan, mutta Hannulan waza-ari toi voiton. Saksan Sidney Mai kesti myös  koko otteluajan, mutta Hannulan yuko riitti voittoon. Pronssiottelussa Hollannin Bernard Klijnstra kaatui 40 sekunnin ottelun jälkeen Hannulan ipponiin.



Eemil ja Turpal toivat mitalit Hontai Shiaista

Hämeenlinnna judoseuran juniorit toivat lauantaina kaksi pronssimitalia 25. kerran järjestetystä Hontai Shiaista Vantaalta.

Turpal Djoukaev voitti pronssia alle 15-vuotiaiden poikien alle 50 kg:n sarjasta. Djoukaev arvottiin suoraan toiselle kierrokselle ja otti avausottelussaaan niukan voiton Tikkurilan judokoiden Artur Kanevetsistä varoituksella. Välieräottelussa Jyväskylän Jigotain Santeri Hakkarainen oli niukasti parempi, kun Djoukaeville tuomittiin yksi varoitus enemmän kuin jyväskyläläiselle. Pronssiottelussa Djoukaev onnistu täydellisesti ja otti ippon-voiton Helsingin judoSportin Anton Hjeltistä.

Eemil Hannula otti pronssia alle 13-vuotiaiden poikien alle 46 kg:n sarjasta. Tuplapoolin avausottelussa kaatui Mikkelin Judon Markus Redsven waza-arilla  ja toisessa ottelussa tuli nopea ippon-voitto Hämeenkosken Judon Leevi Rasilasta. Välierästä Siuntion Keido-kanin Joel Niskanen eteni finaaliin ja Hannu oli tyytyminen pronssimitaliin.

Tuukka Lahtinen eteni pronssiotteluun alle 15-vuotiaiden poikien alle 55 kg:n sarjassa, mutta Helsingin JudoSportin Mikael McLachlan vei voiton. Lahtisen sijoituksesi tuli viides. Lassi Talvitie oli samassa sarjassa seitsemäs.

Emilia Hautala (TU18+63 kg) ja Olli Talvitie (PU13-46 kg) eivät sijoittuneet omissa sarjoissaan.



keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Juniorit Hontai 25 v. Shiaissa lauantaina, sunnuntaina alempien vöiden mestaruuskisat

Hämeenlinnan judoseuran juniorit kisaavat lauantaina Hontai Shiaissa Vantaan Hakunilassa.

Alle 13-vuotiaiden sarjat alkavat klo 10,
alle 15-vuotiaat aloittavat klo 11.30 ja
alle 18-vuotiaat klo 13.30

Tatamilla nähdään

Djoukaev, TurpalSuomiHämeenlinnan JS2 kyu (sininen)Poika2001U15 pojat alle 46 kg
Hannula, EemilSuomiHämeenlinnan JS3 kyu (vihreä)Poika2003U13 pojat alle 46 kg
Hautala, EmiliaSuomiHämeenlinnan JS3 kyu (vihreä)Tyttö2000U18 tytöt yli 63 kg
Lahtinen, TuukkaSuomiHämeenlinnan JS3 kyu (vihreä)Poika2002U15 pojat alle 55 kg
Rasila, LeeviSuomiHämeenlinnan JS3 kyu (vihreä)Poika2004U13 pojat alle 46 kg
Talvitie, LassiSuomiHämeenlinnan JS2 kyu (sininen)Poika2001U15 pojat alle 50 kg
Talvitie, OlliSuomiHämeenlinnan JS3 kyu (vihreä)Poika2004U13 pojat alle 46 kg



Sunnuntaina samoilla tatameilla otellaan alempien vöiden (keltainen ja oranssi) mestaruuskisat.
Nuorien ottelut alkavat klo 10 ja vanhempien klo 12


Elsinen, VilleSuomiHämeenlinnan JS4 kyu (oranssi)Mies1985Miehet alle 90 kg
Noel, VeikkoSuomiHämeenlinnan JS4 kyu (oranssi)Poika2003U13 pojat alle 38 kg
Noel, WilmaSuomiHämeenlinnan JS4 kyu (oranssi)Tyttö2001U15 tytöt alle 52 kg
Taipale, VenlaSuomiHämeenlinnan JS4 kyu (oranssi)Tyttö2001U15 tytöt alle 48 kg


sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Mitaleja Baltic Sea Openista Hämeenlinnaan

Hämeenlinnan judoseuran judokat toivat kolme mitalia lauantaina ensimmäistä kertaa järjestetystä Judon Baltic Sea Openista. Kansainvälinen kisa järjestettiin Orimattilan Urheilutalolla ja tatamilla nähtiin 211 judokaa Pohjoismaista, Baltian maista, Venäjältä ja Espanjasta.

Lalli Nuorteva otti hopeaa peruuntumisten takia vain kolmen ottelijan miesten alle 90 kg:n sarjasta. Avausottelussa Viron alle 100 kg:n mestari Taavi Bekker voitti hämeenlinnalaisen varoituksilla. Toisessa ottelussa Nuortevan jalkapyyhkäisy päätti ottelun ja Viron Jaan Angerjärv oli tatamin pinnassa selällään.

Samuli Koskinen voitti pronssia alle 18-vuotiaiden poikien alle 60 kg:n sarjasta. 11 judokan sarjassa Koskinen arvottiin suoraan toiselle kierrokselle ja avausottelussa tuli voitto Venäjän Ruslan Baevista. Välierässä sarjan voittaja Kiteen Kipponin Joni Hyttinen vei voiton waza-arilla. Pronssiottelussa Viron Ralf Viru kaatui yukolla.

Kisatatameille tauon jälkeen palannut Sini Oinonen otti hienosti pronssia alle 18-vuotiaiden tyttöjen alle 52 kg:n sarjasta. Oinonen avasi sarjan tappiolla Viron Vlada Stepanovaan vastaan. Mutta alkupoolin toisessa ottelussa tuli ippon-voitto Turun Judoseuran Christina Sandellista. Välierässä Viron Carin Kaup oli yukon verran taitavampi, joten Oinosen oli tyytyminen pronssiin.

Jere Lahtinen oli viides alle 18-vuotiaiden poikien alle 55 kg:n sarjassa. Viides sija tuli kahdella voitolla ja kahdella tappiolla.

Aki Oinonen ja Saku Inget ottelivat alle 21-vuotiaiden alle 81 kg:n sarjassa ja Tuomas Virtanen miesten alle 100 kg:n sarjassa, mutta jäivät ilman otteluvoittoja.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Hämeenlinnalaisia Baltic Openissa lauantaina


Hämeenlinnan judoseuran judokat osallistuvat lauantaina Orimattilassa järjestettävään Baltic Open -kisaan. Kisoja voi seurata myös live streamistä

Tatamilla nähdään
Hannula, Henri Suomi Hämeenlinnan JS 1 dan (musta) Mies 1997 U21 miehet alle 90 kg
Inget, Saku Suomi Hämeenlinnan JS 1 kyu (ruskea) Mies 1996 U21 miehet alle 81 kg
Koskinen, Samuli Suomi Hämeenlinnan JS 1 kyu (ruskea) Poika 1998 U18 pojat alle 60 kg
Lahtinen, Jere Suomi Hämeenlinnan JS 2 kyu (sininen) Poika 1999 U18 pojat alle 55 kg
Nuorteva, Lalli Suomi Hämeenlinnan JS 1 dan (musta) Mies 1993 Miehet alle 90 kg
Oinonen, Aki Suomi Hämeenlinnan JS 1 dan (musta) Mies 1996 U21 miehet alle 81 kg
Oinonen, Sini Suomi Hämeenlinnan JS 1 kyu (ruskea) Tyttö 1998 U18 tytöt alle 52 kg
Virtanen, Tuomas Suomi Hämeenlinnan JS 1 kyu (ruskea) Mies 1989 Miehet alle 100 kg

09:00 -          Ottelut alkavat U18 - U21
n. 13:00 -         Ottelut alkavat U21   
          Ottelut alkavat heti kun tatameja vapautuu   
n. 15:00 -         Ottelut alkavat Seniorit   
          Ottelut alkavat heti kun tatameja vapautuu


sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Henrille hopeaa Viron avoimista mestaruuskisoista

Hämeenlinnan judoseuran Henri Hannula voitti hopeaa Viron alle 21-vuotiaiden avoimista mestaruuskisoista lauantaina Tartossa. Kisoissa oli 78 judokaa kuudesta eri maasta.Hannula otteli alle 90 kg:n sarjassa ja voitti 3 ottelua. Sarja oli tasainen ja mestaruus ratkesi piste-erolla. Hannula aloitti tatamilla ottamalla revanssin SM-kisoissa pidemmän korren vetäneestä Tampereen Judon Aatu Laamasesta. Ottelu oli jälleen tasainen ja se eteni jatkoajalle, jossa Hannula onnistui viemään tamperelaisen taaksepäin tatamin pintaan kyljelleen yukon arvoisesti. Toisessa ottelussa Hannulan kieppi toi  ippon-voiton Latvian Oskars Beninsistä. Kolmannesta ottelusta tuli ippon-voitto Viron Aleksander Kalininista taas tehokkaalla kiepillä. Viimeissä ottelussa vastaan tuli Viron taitava ja vahva Mattias Kuusik. Voitolla Hannula olisi varmistanut sarjan voiton, mutta tappiollakin tuli tasaisessa sarjassa hopeaa. Kuusik onnistui ottamaan voiton Hannulasta kuristuksella, mutta Kuusik jäi kuitenkin tasaisessa sarjassa neljänneksi. Aatu Laamanen vei voiton, koska hänelläkin oli kaksi ippon-voittoa, mutta kolmas voitto oli tullut waza-arilla, kun taas Hannulan kolmas voitto oli vain yukon arvoinen.

Aki Oinonen otteli alle 81 kg:n sarjassa ja sijoittui seitsemänneksi. Avausottelussa Oinonen kärsi niukimman mahdollisen tappion Viron Karl-Ernst Saalille. Tappio tuli tuomarin antamalla varoituksella. Keräilyottelussa Oinonen pyyhkäsi jalallaan Viron Martin Vistin sellälleen ipponin arvoisesti. Pääsystä pronnsiotteluun kamppailtaessa Viron Kardo Kütt onnistui sekavassa tilanteessa kaatamaan Oinosen kyljelleen ja eteni näin pronssiotteluun.

Saku Inget ottelu myös alle 81 kg:n sarjassa. Ingetin kohtaloksi koituivat sarjan pronssimitalistit. Ensin avausottelussa Viron Tanner Saar ja sitten keräilyottelussa German Duran veivät voitot.