maanantai 29. huhtikuuta 2013

Henri 9. European Cupissa Romaniassa


European Cup Pitesti U17, Kuva EJU

Hämeenlinnan judoseuran tämän vuoden B-junioreiden Suomen mestari Henri Hannula edusti Suomea B-junioreiden judomaajoukkueen kanssa Romaniassa Pitestissä järjestetyissä judon alle 18-vuotiaiden Eurooppa Cupissa. Hannula otteli hienosti ja ylsi alle 81 kg:n sarjassa yhdeksänneksi. 

Ottelijoita sarjassa oli 26. Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli Bulgarian Aleks Vasilev, josta ennakkotiedot kertoivat, että hän olisi Bulgarian U23 ja U21-mestari. Hannula ei antanut epämääräisten ennakkotietojen hämätä itseään vaan täytti pistetaulun yukolla, wazarilla ja lopuksi ipponilla. Toisessa ottelussa vastus koveni, sillä vastaan tuli Afrikan mantereen U17-mestari, Tunisian Oussama Mahmoud Snoussi. Snoussi osoittautui kovaksi ottelijaksi, eikä Hannula saanut heittoja vietyä loppuun, vaan joutui tyytymään keräilyeriin. Snoussi jatkoi sarjan finaaliin saakka saaden hopeaa. Keräilyerässä vastaan tuli Kroatian Filip Usic. Usic on Kroatian viime vuoden B-junioreiden maansa mestari ja tänä vuonna hän otti hopeaa maansa alle 21 vuotiaiden sarjassa ja pronssia alle 23 vuotiaiden sarjassa. Hannula jatkoi mainioita otteitaan ja taisteli taas uuden päänaha yuko-voitollaan. Seuraavaksi vastaan tuli Itävallan U17-mestari Maximilian Schneider. Hannula ei pystynyt vastustamaan Schneideria, joka lopuksi otti sarjasta pronssia. Hannulan päivä oli kuitenkin onnistunut: kaksi hienoa voittoa kovista kavereista ja yhdeksäs tila Eurooppa Cupista.

Kuva Pajudo


torstai 25. huhtikuuta 2013

Henri sunnuntaina Romanian EurooppaCupissa

Hämeenlinnan judoseuran Henri Hannula ottelee Suomen B-nuorten maajoukkueen mukana sunnuntaina Romanian EurooppaCupissa. Henrin ottelupäivä on sunnuntai ja kisa alkaa klo 10 paikallista aikaa. Kisojen seuranta sivuilla www.eju.net. Tsemppiä ja onnistumista Henrille!

maanantai 15. huhtikuuta 2013

21 mitalia Hämeenlinna Shiasta



Hämeenlinna Shiai oteltiin viikonloppuna ja mukana oli taas noin 400 judokaa Suomesta, Ruotsista ja Venäjältä. Hämeenlinnan judoseura ei ollut vieraskorea isäntä vaan oli kisojen paras seura 21 mitalillaan. Hämeenlinnalaisjudokat ottivat yhdeksän kultaista, seitsemän hopeista ja viisi pronssista mitalia. Kisajärjestelyt olivat perinteisen onnistuneet ja yli 500 ottelua kamppailtiin Punaportin liikuntahalliin rakennetulla neljällä tatamilla.

Jenni Ali-Penttilä otti kaksi kultamitalia. C-juniori Ali-Penttilä otti ensin kultaa C-tyttöjen alle 57 kg:n sarjassa ja sitten B-junioreiden samassa painoluokassa. Ali-Penttilä on tänä keväänä ollut vakuuttava kaikissa C-juniorikisoissa ja onpa B-juniorikisoistakin ollut yleensä jotain kotiintuomista.

Turpal Djoukaev otti kaksi mitalia: kultaa C-poikien alle 38 kg:n sarjasta ja pronssia oman ikäluokkansa D-38 kg:n sarjasta. Djoukaev on Ali-Penttilän tapaan ollut kevään aikana aikamoinen mitalimagneetti.

Hannulan veljekset ottivat kumpikin omissa sarjoissaan kultaa. Eemil nappasi kultaa kolmella ipponvoitolla E-poikien alle 38 kg:n sarjasta ja Henri otti B-poikien alle 81 kg:n sarjasta saman väristä metallia kaulaansa kolmella voitolla. BP-81 kg:n sarjassa Hämeenlinnan judoseura otti kaksoisvoiton, kun Hannulaa finaalissa vastassa ollut Aki Oinonen kamppaili hopeaa.

Toinen kaksoisvoitto Hämeenlinnaan tuli miesten alle 73 kg:n sarjasta. Sampsa Koivulahti otti kultaa ja Sikko Kaewasa täydensi mitalikokoelmaansa hopeamitalilla.

D-juniori Elise Lamberg otti kultaa kahdella ipponvoitolla C-tyttöjen alle 48 kg:n sarjassa. Taitava Lamberg haki myös lisähaastetta D-poikien alle 42 kg:n sarjasta ja sijoittui sielläkin viidenneksi.

Fanny Pentti jatkoi myös hyviä otteitaan ja voitti D-tyttöjen alle 52 kg:n sarjan. Kultamitali tuli kahdella voitolla. Viivi Kauhanen otti kultaa C-tyttöjen yli 63 kg:n sarjassa.

Sini Oinonen otti hopeaa neljällä voitolla B-tyttöjen alle 52 kg:n sarjasta. Samanlaisen mitalin otti kolmella voitolla Saku Inget B-poikien alle 73 kg:n sarjasta. Kahdella voitolla hopeaa otti myös Jesper Vesala E-poikien alle 38 kg:n sarjasta. Samuli Koskinen jatkoi myös mitaliketjuaan hopeisella mitalilla B-poikien alle 50 kg:n sarjasta. Ari Heikkinen otti hopeaa senioreiden yli 80 kg:n sarjasta.

Pronssia saivat Katri Ekroth naisten alle 57 kg:n sarjasta, Oskari Hiittu B-poikien alle 60 kg:n sarjasta, Jere Lahtinen C-poikien alle 46 kg:n sarjasta ja Joonas Nieminen E-poikien alle 46 kg:n sarjasta.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Lallille kultaa Eurooppa Cupista

Lalli Nuorteva voitti junioreiden Eurooppa Cupin Tartossa.
Hopeaa Shumeika BLR, kultaa Lalli,
pronssia Herbst GER ja Samuli Viitanen


Varumiespalvelusta Parolannumella suorittava Nuorteva otteli A-junioreiden judomaajoukkueen mukana sunnuntaina Tartossa alle 90 kg:n sarjassa ja voitti kaikki vastustajansa. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui sarjan ykkössijoitettu ja viime vuoden voittaja Liettuan Zivilnas Lekavicius. Nuorteva otteli ennakkoluulottomasti ja onnistuikin heittoyrityksensä jälkeen saamaan Liettuan tämän vuoden miesten mestarin sankagu-sidontaan.

Toisessa ottelussa vastaan tuli Valko-Venäjän miesten mestaruuskisojen hopeamitalisti Siarhei Lesiak. Nuorteva painosti alusta lähtien, mutta Lesiak onnistui rullaamaan Nuortevan uchimata-heitosta itselleen waza-arin. Nuorteva lähti heti takaa-ajoon ja painostus tuotti hetken kuluttua ipponin, portsariheitolla.

Välierässä vastaan tuli Saksan Daniel Herbst. Nuorteva otti voiton ottelun keskivaiheelle tekemällään waza-arin arvoisella uchimata-heitolla.
Herbst vielä pystyasennossa.

Finaalissa vastus oli taas kovaa luokkaa. Valkovenäjän alle 20-vuotiaiden mestari Vladzmir Shumeika oli vahva jässikkä. Nuortevan liike tuotti kuitenkin voimamiehelle ongelmia. Ottelussa ei nähty pistesuorituksia, mutta tuomari joutui kahdesti varoittamaan Shumeikaa, mikä riitti siihen että Nuorteva sai kuunnella Maamme-laulua korkeimmalta palkintopallilta.


Tulokset
Juniorit jatkoivat mitalikannassa Tartossa / Judoliitto

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Lalli Eurooppa Cupiin Tartoon

Lalli ottelee sunnuntaina Junioreiden Eurooppa Cupissa Tartossa. Ottelut alkavat klo 10.

Kuva Eju.net



Hämeenlinna Shiaissa tatamilla

 





Lauantaina Punaportilla on iso joukko hämeenlinnalaisia judokoita tatamilla Hämeenlinna Shiaissa.




Adam
AKHMETKHANOV
5k
DP-38
Jenni
ALI-PENTTILÄ
2k
BT-57
Jenni
ALI-PENTTILÄ
2k
CT-57
Turpal
DJOUKAEV
4k
CP-38
Turpal
DJOUKAEV
4k
DP-38
Katri
EKROTH
4k
N-57
Lauri
GRÖNQVIST
5k
EP-34
Eemil
HANNULA
4k
EP-42
Henri
HANNULA
2k
BP-81
Ari
HEIKKINEN
1k
Sen-Y+80
Saku
HEINILÄ
3k
CP-42
Samuli
HEINILÄ
3k
BP-50
Saku
INGET
2k
BP-73
Sikko
KAEWASA
1k
M-73
Albert
KAUHANEN
3k
BP-60
Robin
KAUHANEN
3k
BP-60
Samuli
KINNUNEN
4k
BP-55
Samuli
KOSKINEN
2k
BP-45
Aatu
LAHTINEN
5k
EP-34
Jere
LAHTINEN
3k
CP-42
Tuukka
LAHTINEN
4k
DP-38
Jere
LAHTINEN
3k
BP-45
Saku
LAINE
3k
CP-42
Elise
LAMBERG
3k
CT-44
Elise
LAMBERG
3k
DT-44
Joonas
NIEMINEN
4k
EP-42
Aki
OINONEN
1k
BP-81
Sini
OINONEN
2k
BT-52
Fanny
PENTTI
3k
DT-52
Atte
PIRHONEN
3k
DP-38
Emil
PULKKINEN
5k
DP-46
Tuukka
RINNE
3k
DP-38
Eero
RISKI
4k
M-66
Lassi
TALVITIE
3k
CP-46
Lassi
TALVITIE
3k
DP-46
Jukka
TIKKANEN
4k
BP-73
Jesper
VESALA
5k
EP-34
Tuomas
VIRTANEN
1k
M+90
Henri
WECK
3k
CP-50


  Infoa kisoista löytyy Hämeenlinna Shiain blogista.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Henrille kokemusta Tverin Eurooppa Cupista

Kuva: http://www.judo-world.net


Henri Hannula edusti Suomea Tverin Eurooppa Cupissa. Kovatasoisessa B-junioreiden Eurooppa Cupista (260 judokaa) kertyi Hannulalle tällä kertaa kokemusta. Alle 81 kg:n sarjassa oli 19 osallistujaa. Henrin ensimmäinen vastustaja oli kisassa 7. sijoittunut Unkarin Janos Gorok. Ottelun voittanut Gorok hävisi seuraavan ottelunsa, joten Henrin ottelut jäivät tällä kertaa yhteen.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Sikko ja Lalli pronssille SM-kisoissa

Hämeenlinnan judoseura sai kaksi pronssimitalia judon SM-kisoista. Miesten ja naisten SM-kisat oteltiin Helsingissä, Töölön Kisahallissa lauantaina. Ottelemassa oli noin 100 Suomen parasta judokaa. Sikko Kaewasa otti ensimmäisen miesten SM-mitalinsa alle 73 kg:n sarjasta
ja Lalli Nuorteva jatkoi omaa SM-mitaliketjuaan taas pronssisella mitalilla alle 90 kg:n sarjassa.
Sikko Kaewasa SM-pronssia alle 73 kg 2013

Lalli Nuorteva SM-pronssia alle 90 kg 2013

A-juniori Sikko Kaewasa aloitti mainion päivänsä voittamalla 3 danin mustavöisen Helsingin Chikaran Davour Shafaein. Ruskeavöinen Kaewasa aloitti ottelun vauhdikkaasti ja saikin rohkealla nostolla ensin yukon ja pian sen jälkeen komealla morote-seionage-käsiheitolla ipponin. Toisessa ottelussa Raision Ryhdin Riku Merisaari löysi itsensä ensimmäisen aloituksen jälkeen selältään, kun Kaewasan eri-seionage onnistui täydellisesti. Kolmannessa ottelussa vastaan tuli Hontai judon 2 danin mustavöinen Tero Malkki. Kaewasa jatkoi mahtavia otteitaan. Kaewasa otti ensin yukon ja täydensi pistetauluun taas ipponin aiturilla.

Välierässä tuleva Suomen mestari Tampereen judon Eetu Laamanen oli alussa vaikeuksissa. Kaewasa johti ottelua yukolla, mutta taitava Laamanen onnistui ottelun loppupuolella waza-arin arvoisesti. Näin Kaewasa jatkoi pronssiotteluun.

Pronssiottelussa Vantaan Jukaran mustavöinen Tatu Partanen oli läpi ottelun vähän jäljessä vauhdikkaan Kaewasan määrätessä tahdin. Ottelun alkupuolella Kaewasa sai yukon, jonka jälkeen Kaewasan tekniikkavalikoimasta löytyi taas uusi heitto: sode-trurikomi-goshi. Tuomari nosti kätensä kohti Kisahallin kattoa ipponin merkiksi ja näin Kaewasan päivän urakka päättyi pronssimitali kaulassa.

Kaewasa oli tyytyväinen päivän suorituksiinsa ja siihen että harjoitellut tekniikat toimivat hienosti.

A-juniori Lalli Nuorteva aloitti Popinniemen Iskun Zelimhan Zoloevia vastaan alle 90 kg:n sarjassa. Ottelu oli tasainen kahden vahvan ottelijan vääntö, jonka Nuorteva voitti varoituksella. Toisessa ottelussa tasainen vääntö jatkui Jyväskylän Jigotain Ville Ponkilaista vastaan. Tahmea ottelu päättyi Nuortevan voittoon varoituksella. Poolin ykkössija ratkaistiin Nuortevan ja Tampereen judon Antti Favenin ottelussa. Nuorteva ratkaisi ottelun komealla ipponin arvoisella uchimata-heitollaan. Välierä Tampereen judon Miikka Marttilaa vastaan oli vauhdikas ottelu, jossa riitti tilanteita. Marttila aloitti yukon arvoisella heitolla, mutta Nuorteva onnistui taas, tällä kertaa vain lähes ipponin arvoisessa, uchimatassaan. Marttila kuitenkin onnistui ottelun loppupuolella niin ikään omassa waza-arin arvoisessa heitossaan. Näin Nuorteva sai pronssia.

Tuomas Virtanen otteli ensimmäisissä SM-kisoissaan. Ensimmäisessä ottelussa Kouvolan judoseuran Ville Ruuskanen onnistui saamaan Virtasen sidontaan. Virtanen jatkoi keräilyotteluissa Keravan Bodonoksen Sampo Mälkiää vastaan. Virtanen hallitsi ottelua ja johti sitä varoituksilla, mutta Mälkiä onnistui ottelun viime sekunneilla yukon arvoisella käsiheitossaan.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Henri Tverin Eurooppa Cupiin Venäjälle



Kuva eju.net Tver EJU CUP 2012
Henri Hannula edustaa Suomea Tverissä Venäjällä B-junioreiden Eurooppa Cupissa. Henrin sarja on U18 alle 81 kg ja se otellaan sunnuntaina klo 11 paikallista aikaa.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kolmikko judon SM-kisoihin



















Judon SM-kisat järjestetään 6.4.2013 Helsingissä, Töölön Kisahallissa.

Hämeenlinnan judoseurasta kisoihin lähtee

Lalli NUORTEVA 1d  M-90
Sikko KAEWASA  1k  M-73
Tuomas VIRTANEN 1k  M-100 

Ottelut alkavat lauantaina klo 9.
http://www.judosm2013.fi/judon-sm-infosivu/ löytyy infoa sivuista mm. Live-feed

Yle TV2 näyttää lauantaina klo 17.20 koosteen päivän otteluista.