keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Lalli FJOssa lauantaina

Lalli ottelee lauantaina miesten FinnishJudoOpenissa Vantaan Trio Sport Centerissä.
Lalli ottelee uudessa sarjassaan alle 90 kiloa.
Kisojen nettisivut: http://www.judofinnishopen.fi/
Toivomme Lallille hyviä matseja ja onnistuneita kaatoja!

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

6 kultaa Hontai Shiaista

Hämeenlinnan judoseuran juniorijudokat kahmivat mitaleja Hontai Shiaista

Hämeenlinnan judoseuran 18 judokan joukkue saalisti kuusi kultaa, neljä hopeaa ja seitsemän pronssia Hontai Shiaista, ollen kisojen toiseksi paras seura. Hontai Shiai järjestettiin Vantaan Hakunilassa ja siihen osallistui 260 judokaa Suomesta ja Virosta.

C-juniori Samuli Koskinen otteli taas kahdessa sarjassa: C-pojat alle 46 kg ja B-pojat alle 45 kg. Koskisen bravuurit, kieppi ja eri sidonnat, saivat vastustajat aseettomiksi. C-junioreiden sarjassa Koskinen voitti kaksi otteluaan ipponilla (10-0) ennen täyttä otteluaikaa, ainoastaan finaalissa Järvenpään Akagin Niilo Kauppinen pakotti Koskisen täysiaikaiseen otteluun, jonka Koskinen kuitenkin voitti yukolla (5-0). BP-45 kg –sarjassa Koskinen hoiti kaksi otteluaan ipponeilla. Koskisen kaulaan ripustettiin siis kaksi kultamitalia päivän päätteeksi.

C-poikien alle 46 kg:n sarjassa hämeenlinnalaismenestystä täydensi Samuli Heinilä ottamalla pronssimitalin.
Jenni Ali-Penttilän seionaget purivat vastustajiin samalla tavalla. Ali-Penttilä otteli hienosti sekä C-tyttöjen alle 57 kg:n että C-poikien alle 55 kg:n sarjoissa. Tyttöjen sarjassa Ali-Penttilä voitti oman alkulohkonsa ja kohtasi Tampereen Eden Shiaissa hänet voittaneen Porin Fudoshinin Elviira Kujansuun. Nyt Ali-Penttilän seionage lähti räväkästi heti kun vastustaja siihen antoi paikan ja tie finaaliin aukesi wazari-voitolla (7-0). Finaalissa Lahden Holjutain Noora Nykänen koki Ali-Penttilän tehokkuuden ja ottelu päättyi ennen täyttä aikaa Ali-Penttilän ippon-suoritukseen. Ali-Penttilän kaulaan ripustettiin näin kultamitali. Jenni Ali-Penttilä nappasi vielä poikien alle 55 kg:n sarjasta pronssia.

Saku Laine voitti kultaa C-poikien alle 38 kg:n sarjan. Laine voitti kaikki neljä otteluansa. Kolme ensimmäistä otteluansa Laine hoiteli ylivoimaiseen tyyliin. Ottelut kestivät yhteensä 45 sekuntia ja päättyivät siis Laineen ippon-voittoihin. Viimeinen ottelu kestikin sitten maksimiajan sillä Orimattilan judoseuran Joonas Ahonen venytti ratkaisun aina hanteihin eli tuomareiden lippuäänestykseen saakka. Siinäkin Saku Laine tuomittiin voittajaksi ja kultamitali lähti Laineen mukana kohti Hämeenlinnaa.

Lassi Talvitie otti kultaa DP-46 kg:n sarjassa. Talvitie voitti kaikki ottelunsa. Ensimmäinen niistä Helsingin JudoSportin Juho Hyryä vastaan venyi jatko-ajalle. Jatko-ajalla ensimmäinen pistesuoritus tuo voiton ja Talvitie otti ensimmäisen yukon ja voiton. Kaksi seuraavaa ottelua päättyivät Talvitien ippon-voittoon ja viimeisessä Talvitie rutisti wazari-voiton.

Tuukka Rinne toi Hämeenlinnaan kuudennen kultamitalin E-poikien alle 36,4 kg:n sarjassa. Rinne voitti kaksi ensimmäistä otteluaan ipponeilla. Finaalissa vastaan asettui Nummelan judon Niko Isopoussu. Rinne voitti finaalin yukolla (5-0). Rinteen seurakaveri Tuukka Lahtinen otteli samassa sarjassa pronssille.

Tuomas Tenhola otteli kaksi hopeamitalia. Ensin hopeaa tuli C-poikien alle 60 kg:n sarjasta ja sitten saman värinen mitali B-poikien samasta sarjasta. Jere Lahtinen otti taas hopeaa C-poikien alle 42 kg:n sarjasta. Finaali Helsingin Chikaran Ville Hukkasta vastaan venyi jännittävästi jatkoajalle. Jatkoajalla Hukkanen onnistui kaatamaan Lahtisen. Fanny Pentti nappasi hopeaa DT-48 kg:n sarjasta. Pentti voitti muut ottelunsa, mutta hän kärsi niukan yuko-tappion Orimattilan judoseuran Veera Ojurille.

Pronssiset mitalit Vantaalta kamppailivat myös Turpal Djoukaev (DP-34), Eemil Hannula (EP-41,9), Atte Pirhonen (EP-33,9) ja Peik Von Konow (BP-50). Elise Lamberg otteli hienosti taistellen viidenneksi D-poikien alle 42 kg:n sarjassa.


Tulokset http://www.judoshiai.fi/hontai_2012_syksy_tulokset/index.html





keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kisaajat viikonlopun HontaiShiaihin:

Judoseuran joukkue sunnuntain HontaiShiassa:

89 1 Eemil HANNULA 5k EP-42

90 2 Elise LAMBERG 3k DP-42

91 3 Fanny PENTTI 3k DT-48

92 4 Jenni ALI-PENTTILÄ 3k CP-55

93 5 Jenni ALI-PENTTILÄ 3k CT-57

94 6 Lassi TALVITIE 3k DP-46

95 7 Peik VON KONOW 4k BP-50

96 8 Saku LAINE 3k CP-38

97 9 Samuli HEINILÄ 4k CP-46

98 10 Samuli KOSKINEN 2k BP-45

99 11 Samuli KOSKINEN 2k CP-46

100 12 Tuomas TENHOLA 3k CP-55

101 13 Tuomas TENHOLA 3k CP-55

102 14 Turpal DJOUKAEV 4k DP-34

103 15 Tuukka LAHTINEN 4k EP-38

Komeita heittoja ja rohkeaa otteluasennetta kaikille!

torstai 18. lokakuuta 2012

Samuli Koskinen ja Sini Oinonen voittivat sarjansa Samurai Cupin kokonaiskilpailussa


Neljästä osakilpailusta koostuvan nuorten Samurai Cupin tämän vuoden kokonaiskilpailun sarjavoittajat on saatu laskettua. Mitalit sarjavoittajille postitetaan lähiaikoina.

 

Alle 17-vuotiaat pojat

Alle 45 kg Samuli Koskinen, Hämeenlinnan JS

Alle 17-vuotiaat tytöt

Alle 44 kg Sini Oinonen, Hämeenlinnan JS

Lähde: 
http://www.judoliitto.fi/?x103576=3354825

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Mitaleita Keravalta ja Mikkelistä - Samuli nappasi 2 kultaa


Hämeenlinnan judoseura rohmusi mitaleita viikonloppuna, Samuli Koskinen nappasi kultamitalit Keravalta ja Mikkelistä

Keravalta 2 kultaa, 2 hopeaa ja 3 pronssia

Lauantaina 11 nuorempaa hämeenlinnalaisjudokaa osallistui Kerava Shiaihin, jossa kamppaili 229 kilpailijaa ympäri Etelä-Suomea. Samuli Koskinen jatkoi edellisen viikonlopun tehokasta ottelutyyliään C-poikien alle 46 kg:n sarjassa. Koskiselle ei löytynyt Keravallakaan vastusta. Sinivöinen Koskinen kukisti kaikki vastustajansa ippon-suorituksillaan, joten kaikki 3 ottelua päättyivät ennen täyttä aikaa. Finaalissa Tampereen Judon Sayd-Arbi Kubaev jäi Koskisen sidontaa. Samuli Heinilä nappasi samasta sarjasta pronssimitalin.

Saku Laine kirkasti edellisviikonlopun hopeamitalin kultaiseksi C-poikien alle 38 kg:n sarjassa.  Laine voitti selvästi kaikki kolme otteluaan. Finaalissa kukistui Kirkkonummen Judoseuran Henrik Asklöf.     

Jere Lahtinen nappasi hopeaa C-poikien alle 42 kg:n sarjasta. Fanny Pentti oli paras hämeenlinnalaistyttöjudoka ottamalla hopeaa D-tyttöjen alle 52 kg:n sarjasta. Elise Lamberg otti D-tyttöjen alle 44 kg:n sarjasta pronssia. Lamberg osallistui myös vastaavaan poikien sarjaan ja oli siinä hienosti 5.

Oranssivöinen Turpal Doukaev otti pronssia D-poikien 34 kg:n sarjasta. Doukaev hävisi niukasti tuomareiden lippuäänestyksellä välieräottelunsa sarjan voittaneelle Orimattilan Judoseuran Joonas Ahoselle. Pronssiottelussa Doukaev jatkoi muista otteluistaan tuttua tyyliä ja poistui tatamilta voittajana ennen täyttä aikaa, ipponin jälkeen kaulaan ripustettiin pronssimitali.

Mikkelistä kultaa, 2 hopeaa ja pronssia

Sunnuntaina Judoseuran B-juniorit osallistuivat Mikkelissä järjestettyyn A- ja B- junioreiden valiokilpailuun. Kilpailu on osa Samurai Cup-sarjaa, johon osallistuvat Suomen kovimmat juniorijudokat. C-juniori Samuli Koskinen jatkoi sunnuntaina aiemmista kisoista tuttua tyyliään ja nappasi kultamitalin BP-45 kg:n sarjasta. Finaalissa Orimattilan Judoseuran Kevin Rönkkö ei pystynyt antamaan Koskiselle kunnon vastusta. Koskinen voitti myös edellisen Samurai Cupin osakilpailun Raisiossa.

Henri Hannula jäi tällä kertaa hopealle B-poikien alle 81 kg:n sarjassa.  Viiden ottelijan sarjassa oteltiin kaikki kaikkia vastaan. Hannula kärsi jännittävässä ja paljon hienoja heittoja sisältäneessä ottelussa niukan tappion Vantaan Jukaran vahvalle Teemu Koskiselle. Aki Oinonen taisteli samassa sarjassa pronssille. Omassa ottelussaan Vantaan Koskista vastaan Oinonen sai vastustajansa jo sidontaan, mutta hetken herpaantuminen sai tilanteen kääntymään vantaalaisen eduksi ja Oinonen jäikin itse sidontaan. Hämeenlinnalaisjudokoiden keskeinen kamppailu päättyi Hannulan yuko-voittoon. Muut ottelunsa hämeenlinnalaiset voittivat.

Saku Inget otteli valmentaja Olli Paasimaan mukaan hienosti. Ingetin kova harjoittelu näyttää tuottavan tuloksia  ja Inget nappasikin hopeaa B-poikien alle 66 kg:n sarjassa. Alkulohkossaan Inget voitti ottelunsa wazarilla ja ipponilla. Semifinaalissa Iisalmen Judoseuran Krister Raerinne kukistui vielä ipponilla, mutta finaalissa Orimattilan Judoseuran Stefan Rönkkö oli tällä kertaa vahvempi.




torstai 11. lokakuuta 2012

Judoseuran Samurait viikonloppuna kahdella eri tatamilla.

Tulevana viikonloppuna Judoseuran värit ovat edustettuna kahdessa eri kisassa, lauantaina KeravaShiai ja sunnuntaina SamuraiCup Mikkelissä.

Osallistujat KeravaShiaissa:

Elise LAMBERG 3k DP-42
Elise LAMBERG 3k DT-44
Fanny PENTTI 3k DT-48
Jere LAHTINEN 3k CP-42
Lassi TALVITIE 3k DP-46
Saku LAINE 3k CP-38
Samuli HEINILÄ 4k CP-46
Samuli KOSKINEN 2k CP-46
Turpal DJOUKAEV 4k DP-34
Tuukka LAHTINEN 4k EP-38
Tuukka RINNE 4k EP-38
Ville RAUTAKORPI 3k DP-38

Osallistujat SamuraiCup:ssa:Henri HANNULA 2k BP-81, Saku INGET 2k BP-66, Samuli KOSKINEN 2k BP-45, Aki OINONEN 2k BP-81



Taisteluhenkeä kaikille!
Kisojen tulospalvelu: www.judoshiai.fi




sunnuntai 7. lokakuuta 2012

HML:n Judoseura on Eden Shian paras seura 2012

Hämeenlinnan judoseura Eden Shiain paras seura

Hämeenlinnan judoseura oli viikonloppuna Tampereen Hervannassa käydyn Eden Shiain paras seura. Eden Shiaihin osallistui 315 judokaa Suomesta ja Virosta. Hämeenlinnalaisjudokat ottivat kisoista 8 kultaa, 6 hopeaa ja 6 pronssia.

Samuli Koskinen nappasi kaksi kultaa. Ensin C-poikien alle 46 kg:n sarjassa Koskinen voitti kaikki ottelunsa. Finaalissa Koskinen kaatoi Tampereen judon Sayd-Arbi Kubaevin ennen täyttää aikaa ipponilla. Oman ikäluokkansa sarjan jälkeen Koskinen voitti vielä  B-poikien alle 45 kg:n sarjan.

Kahdessa sarjassa mitalin otti myös Jenni Ala-Penttilä. C-tyttöjen alle 57 kg:n sarjassa Ala-Penttilä voitti 3 otteluaan tehden täydellisen suorituksen eli ipponin mutta hävisi sarjan voittajalle ja näin Ala-Penttilä sai hopeaa. Ala-Penttilä jatkoi vielä B-tyttöjen sarjassa ottikin siinä kultaa.

Jere Lahtinen (CP-42 kg) otteli hienosti voittaen kaikki ottelunsa. 3 ensimmäistä ottelua päättyivät hienoihin ippon-suorituksiin. Vasta viimeisessä ottelussa Lahtisen taidot olivat todellisessa koetuksessa, kun vastaan tuli Helsingin Chikaran Ville Hukkanen, mutta Lahtinen voitti senkin yukon arvoisella suorituksella.

Pian 16-vuotias Saku Inget voitti B-poikien alle 66 kilon sarjan näytöstyyliin. Kaikki ottelut päättyivät ipponiin ennen täyttä aikaa. Finaalissa Inget voitti Suomen Kamppailu-urheilijoiden Jan Eekenin. Inget jatkaa B-pojissa vielä yhden vuoden, koska kansainvälinen judoliitto muuttaa B-poikien ikärajaa ensi vuoden alusta, siten että alle 17-vuotiaat ovat vielä B-poikia.

A-juniori Sikko Kaewasa voitti miesten alle 73 kilon sarjan myös näytöstyyliin. Kaewasa ei viihtynyt tatamilla pitkiä aikoja, vaan lopetti kaikki ottelunsa ennen täyttä aikaa ippon-suorituksiin. Finaalissa Tampereen Judon Jussi Tamski koki Kaewasan heiton tehokkuuden.

Elise Lamberg  oli selvästi oman sarjansa paras. DT-44 kilon sarjassa poistui tatamilta 3 kertaa mattotuomarin nostettua kätensä Lambergin puolelta ylös ja julistettuaan Lambergin voittajaksi. 2 voitoista tuli ipponilla ja yksi yukolla. 

Hämeenlinnalaistyttöjen menestystä lisäsi vielä Fanny Pentti. Pentti voitti DT-48 kg:n sarjan kaikki ottelunsa ja näin kultamitali tästäkin sarjasta lähti kohti Hämeenlinnaa. 

Hopeisen mitalin kamppailivat myös Katri Ekroth (N-57), Saku Laine (CP-38), Aki Oinonen (BP-81),  Lassi Talvitie (DP-46) ja Tuomas Virtanen (M+100).
Pronssia ottivat  Turpal Djoukaev (DP-34),  Eemil Hannula (EP-42), Samuli Heinilä (DP-46),  Atte Pirhonen (EP-34),  Tuukka Rinne (EP-38) ja Peik Von Konow (BP-50).

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

EdenShiai/Judoseuran osallistujat:

Hämeenlinnan Judoseura astuu viikonlopun EdenShiai-kisan tatamille Tampereelle suurella joukolla.  Toivotamme kaikille rehtiä kilpailuhenkeä ja venymistä parhaimpaansa kisassa.
Kisan tulospalvelu www.judoshiai.fi.
Tässä mahtava osallistujajoukko:

74 1 Hämeenlinnan JS/FIN Aki OINONEN 2k BP-81


75 2 Ari TAMMINEN 4k M-73

76 3 Atte PIRHONEN 4k EP-34

77 4 Eemil HANNULA 5k EP-42

78 5 Elise LAMBERG 3k DP-42

79 6 Elise LAMBERG 3k DT-44

80 7 Fanny PENTTI 3k DT-48

81 8 Jenni ALI-PENTTILÄ 3k BT-57

82 9 Jenni ALI-PENTTILÄ 3k CT-57

83 10 Lassi TALVITIE 3k DP-46

84 11 Marko LAMBERG 4k M-66

85 12 Oskari GRÖNQVIST 3k CP-55

86 13 Peik VON KONOW 4k BP-55

87 14 Saku INGET 2k BP-66

88 15 Saku LAINE 3k CP-38

89 16 Samuli HEINILÄ 4k CP-46

90 17 Samuli KOSKINEN 2k BP-45

91 18 Samuli KOSKINEN 2k CP-46

92 19 Sikko KAEWASA 2k M-73

93 20 Tuomas TENHOLA 3k BP-55

94 21 Tuomas TENHOLA 3k CP-55

95 22 Tuomas VIRTANEN 2k M-100

96 23 Turpal DJOUKAEV 4k DP-38

97 24 Tuukka LAHTINEN 4k EP-34

98 25 Tuukka RINNE 4k EP-38

99 26 Ville RAUTAKORPI 3k DP-38

100 27 Jere LAHTINEN 3k CP-42

101 28 Katri EKROTH 5k N-57