sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Samu Koivulahti voitti kultaa Koyama Shiaissa Rovaniemellä sunnuntaina 18.5.2008.

Koyama Shiai jatkoi siitä mihin Samurai Cup jäi. Hämeenlinnalaisia oli kilpailuissa mukana 5. Saaliinaan nämä toivat 6 mitalia joista yksi oli kultaa, kaksi hopeaa ja 3 pronssia.

Samu koivulahti voitti sarjansa CP-42kg molemmat ottelunsa. Ensimmäisen ottelun Koivulahti voitti hienolla kiepillä 10-0. Toisen ottelun hän voitti tiukan taistelun jälkeen kokalla 3-0.

Samira koivulahti sai hopeaa sarjassa DT-36kg oteltuaan hienosti kaksi ottelua.

Lalli Nuorteva taisteli hienosti hopeaa sarjassa BP-66kg. Ottelujärjestelmä oli tupla-pooli ja oman lohkonsa kolmesta ottelusta Nuorteva voitti kaksi. Toisen näistä Nuorteva voitti lempiheitollaan aiturilla 10-0. Semifinaalissa Nuorteva voitti Helsingin Tuomas Halmetta vastaan myös aiturilla 5-0. Finaalissa Nuorteva joutui taipumaan Helsingin Niko Mikkolalle.

Semi Salmi sai pronssia sarjassa CP-50kg. Tässäkin tupla pooli, jossa Salmi voitti oman lohkonsa hienosti kahdella nopealla Ipponilla. Semifinaalissa Salmi hävisi Oulun Elias Körkköä vastaan lippuäänestyksellä 1-0.

Sampsa Koivulahti sai myös pronssia sarjassa BP-55kg. Sampsa aloitti ensimmäisen ottelunsa hienosti vieden Helsingin Klaus Verliniä yukon arvoisesti 5-0. Ottelun päätyttyä tuomarit olivat antaneet pisteet Verliinille, josta nousi keskustelua. Verlin itsekkin sanoi pisteiden menneen väärin ja niitä yritettiin muuttaa. Tuomarit pysyivät kuitenkin kannassaan ja tuomio pysyi. Koivulahti joutui siis keräilyihin, joissa hän voitti kolme ottelua ja sai ansaitun pronssin.

Koyama Shiai oli kevään viimeinin kilpailu, lukuunottamatta Pohjoismaiden mestaruuskilpailut, jotka käydään Tanskassa 31.5-1.6.2008. Hämeenlinnalaisia kilpailuun lähtee Abdul Djoukaev, Magomed Futijev, Lalli Nuorteva ja Sampsa Koivulahti

lauantai 17. toukokuuta 2008

Sampsa Koivulahti voitti viimeisen osakilpailun Samurai Cupista Rovaniemellä 17.5.2008.

Samurai Cup on valiokilpailu, jonka viimeinen osakilpailu käytiin lauantaina Rovaniemellä. Hämeenlinnasta oli matkaan lähtenyt 4 ottelijaa, joista kaksi olivat vielä C-junioreita ja olivat hakemassa kokemusta B-junioreista, joissa saa tehdä sekä käsilukkoja että kuristuksia. Hämeenlinnalaisia olivat Sampsa Koivulahti, Lalli Nuorteva, Semi Salmi ja Samu Koivulahti.

Sampsa Koivulahti aloitti ottelunsa Oulun Heikki Koskelaa vastaan sarjassa BP-55kg. Ottelussa ei nähty pistesuorituksia ja ratkaisua haettiin lippuäänestyksellä, jonka Koivulahti voitti 1-0. Toiseen otteluun Koivulahti sai vastaansa Helsingin Klaus Verlin joka voitti Samurai Cupin kokonaisuuskilpailun. Tämäkin ottelu oli tasainen ja myös tässä haettiin ratkaisu lippuäänestyksellä. Tuomarit katsoi Koivulahden paremmaksi ja näin voitto 1-0. Finaalissa vastaan asettui Vaasan Aku Saarikoski jonka Koivulahti sai heitettyä kokan arvoisesti polvikiepillä ja näin voitto 3-0.

Hopeaa hämeenlinnaan toi Lalli Nuorteva sarjasta BP-66kg. Ensimmäisessä ottelussa Nuorteva voitti tiukan ottelun Helsingin Niko Mikkolaa vastaan lippuäänestyksellä 1-0. Toiseenkin otteluun vastaan asettui Helsingin Tuomas Halme joka hallitsi ottelua alussa. Nuorteva pääsi kuitenkin hyvin mukaan ottelun lopulla ja sai Halmeen heitettyä yukon arvoisesti palomiehenpyörällä ja voitti näin 5-0. Finaalissa vastaan asettui Tampereen kova Max Lehtinen. Lehtinen onnistui rikkomaan Nuortevan otteita tehokkaasti ja vielä hankittua kokan arvoisen 3-0 pisteen joka lopulta riitti sarjan voittoon.

Kokemusta oli hakemassa Semi Salmi uransa toisessa kilpailussa B-junioreissa sarjassa alle 50kg. Ensimmäiseen otteluun vastaan tuli Helsingin kokenut Tomas Tervonen. Salmi ei ollut hereillä heti ottelun alussa ja Tervonen sai ajettua Salmelle varoituksen joka riitti tällä kertaa voittoon pistein 3-0. Toisessa ottelussa Salmella vastassa oli viime vuoden Suomen mestaruus hopeamitalisti, Rovaniemen Kalle Parikka. Salmi hallitsi ottelua eikä antanut tilaisuuksia Parikalle. Salmi heitti Parikkaa pari kertaa, mutta tuomarit eivät antaneet Salmelle pisteitä. Salmi sai heitettyä Parikkaa kuitenkin kokan arvoisesti 3-0 joka riitti voittoon. Pronssiotteluun vastaan asettui viime vuoden suomen mestari, Vihannin Veli-Pekka Turula. Salmi otteli hienosti, mutta hänen omasta yrityksestään Turula pääsi nostamaan Salmen ja hankittua yukon arvoisen pisteen ja näin pronssi Turulalle 5-0.

Samu Koivulahti joutui tuplapooliin sarjassa BP-45kg, eikä arpaonni tällä kertaa suosinnut. Koivulahti joutui ottelemaan sarjan lopullisen voittajan ja hopeamitalistia vastaan. Tällä kertaa Koivulahden taistelut eivät riittäneet semifinaaleihin vaan ottelut päättyivät pooliin kahden tappion myötä.

sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Hämeenlinnan Judoseura lopulta viides Judon joukkue-kisassa Wekara Shiaissa Vantaalla 4.5.2008.

Vantaan Jukara järjesti neljännen kerran judon joukkue kilpailun eilen Vantaalla. Hämeenlinna lähti 8 henkisellä ryhmällä taistelemaan kymmenen joukkueen kisaan. Joukkueet sisälsivät 9 ottelijaa ja tämän vuoksi Hämeenlinna joutui antamaan yhden luovutusvoiton jokaista vastustaja joukkuetta vastaan. Voitetusta ottelusta sai yhden pisteen ja ratkaisemattomasta tulos oli 0-0. Kilpailussa oli kolme poolia ja Hämeenlinnan poolissa 4 joukkuetta. Ensimmäinen vastustaja oli Raision ryhti. Hämeenlinna oli alussa tappiolla kevyempien sarjojen tappioiden vuoksi. Painvemmat ja kokeneemmat ottelijamme kuittasi kuitenkin ja Hämeenlinna voitti ottelun lopulta 5-3. Toisena vastaan tuli Eestiläinen joukkue Condor. Ottelu oli tasainen ja lopulta Hämeenlinna julistettiin voittajaksi pistein 5-4. Viimeinen pooli-ottelu oli Tampereen judoa vastaan. Tässä ottelussa ottelijamme taisteli kokonaisuudessaan hienosta ja voittolukemat kirjattiin lopulta 7-2. Näin Hämeenlinna voitti pooliinsa ja pääsi jatkamaan uudessa kolmen joukkueen poolissa. Nyt vastaan asettui kovaksi tiedetty Judo-kan Espoosta. Espoolaiset osoitti kovuutensa ja voitti Hämeenlinnan selvästi 6-1 ja jatkoi yhtä vakuuttavasti loppuun saakka ja voitti koko kilpailun. Toiseksi vastustajaksi tuli Vantaan Jukara. Tässä oli panoksena pääsy mitaliotteluihin. Hämeenlinna taisteli hienosti ja ottelu oli varsin tasainen. Tässä näky kuitenkin miten tärkeää on olla joka painoluokassa ottelija, koska ottelu oli ennen viimeistä painoluokkaa tilanteessa 4-4 ja kun Hämeenlinnalla ei ollut raskas-sarjalaista, Jukara pääsi kumartamalla viedä voiton luvuin 5-4. Jukara oli lopulta hopealla kilpailussa. Näin Hämeenlinnan tie jäi tähän vaiheeseen ja tulos jaettu viides sija. Hämeenlinnalaisista kaikki ottelunsa voitti vakuuttavasti Semi Salmi. Salmi voitti viisi ottelua, joista 4 tuli puhtailla ipponeilla 10-0.

lauantai 3. toukokuuta 2008

Semi Salmi ja Sini Oinonen taisteli kultaa judon Wekara Shiaissa Vantaalla 3.5.2008.

Kilpailuun oli ilmoittautunut 183 kilpailijaa ja Hämeenlinnasta lähti 13 kilpailijaa. Saaliiksi nämä toivat yhteensä 9 mitalia, joista 2 oli kultaista, 5 hopeaa ja 2 pronssia.

Sini Oinonen otteli kultaa sarjassa ET-32 kg. Sini joutui itseään painavampia vastaan ottelemaan, koska omassa sarjassa ei ollut muita. Sini näytti sinnikkyytensä ja voitti kaikki neljä käymäänsä ottelua. 3 voitoista tuli puhtailla ipponeilla 10-0 ja finaalikin hienosti wazarilla 7-0.
Myös Semi Salmi jatkoi hienoja esityksiään voittamalla oman CP-50 kg sarjan kaikki 5 otteluaan. 4 voitoista tuli ipponeilla 10-0.

Hopeaa Hämeenlinnaan toivat Samira Koivulahti DT-36 kg 2 voitolla, Samu Koivulahti sarjassa CP-42 kg 2 voitolla, Riia Levänen DT-46 kg yhdellä voitolla, Luukas Saha EP-29 kg 3 voitolla ja Alexis Villanen DP-50 kg yhdellä voitolla.

Pronssia toivat Johannes Viherä DP-46 kg yhdellä voitolla ja Saku Inget DP-38 kg kahdella voitollaan.

Yhden otteluvoiton, mutta tällä kertaa ilman mitalia jäivät Juuso Kemppainen EP-29 kg ja Matias Koivusaari CP-50 kg.

Kokemusta Wekara Shiaista hakivat Aki Oinonen joka joutui jättämään kisat kesken loukkaantumisen vuoksi sekä Oskari Hiittu.

perjantai 2. toukokuuta 2008

Hämeenlinnan judoseuran ottelijat Budo Nord Cupisas Ruotsissa 1.5.2008


Sampsa Koivulahti taisteli helatorstaina kultaa kansainvälisessä Judon Budo Nord Cupissa Ruotsissa .

Suomen Judoliiton järjestämälle kilpailumatkalle lähti neljä judokaa Hämeenlinnasta. Kilpailu on yksi pohjoismaiden suurimmista kilpailuista joka on tarkoitettu A- ja B-nuorille. Tänä vuonna mukana oli ottelijoita mm. Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Englannista, Skotlannista, Saksasta ja Unkarista kaiken kaikkiaan reilut 500 kpl:tta. Kilpailu on viimeisiä ennen Pohjoismaiden mestaruuskisoja, jotka käydään 31.5.2008 Tanskan Helsingörissä.

Sampsa Koivulahti otteli B-nuorten sarjassa – 55kg. Ensimmäinen ottelu oli Ruotsin Henric Ternströmiä vastaan. Ottelu oli Koivulahden hallintaa ja noin 1,5 minuutin kohdalla Sampsa sai heitettyä Ternströmin lempiheitollaan polvikiepillä 10-0, joka päätti ottelun. Toiseen otteluun vastaan asettui Amil Mirozoev Tanskasta. Mirozoev yritti tehdä uhrautumisheittoa, jonka Koivulahti väisti ja teki siihen vastaheiton. Tuomari julisti Koivulahdelle ipponin 10-0, mutta kulmatuomarit kumosi tämän ja ippon muuttui yukoksi 5-0. Yuko riitti kuitenkin ottelun voittoon. Semifinaalissa vastaan tuli toinen ruotsalainen, ruskeavöinen Fredrik Sköld. Koivulahti piti vauhtia yllä ottelussa ja painosti vastustajaan. Tuloksena oli kaverille passiivisuus varoitus, jonka vuoksi Koivulahdelle koka 3-0, ja se olikin ottelun ainoa piste. Näin Koivulahti finaaliin suomalaista Aleksi Ylitaloa vastaan. Ottelu oli tasainen ja pisteitä ei varsinaisella otteluajalla nähty. Jatkoajalla Koivulahti onnistui lempiheitollaan, polvikiepillä, heittämään Ylitalon ipponin arvoisesti 10-0 ja näin kultaa Koivulahdelle. ”Olimme molemmat aika puhki, mutta kaveri läähätti niin kovasti, että ajattelin siinä olevan paikkani. Lähdin heti yrittämään ja onnistuihan se kieppi”, Koivulahti kertoi ottelun jälkee.

Magomed Futijev otteli A-nuorten – 55kg sarjassa hienosti pronssille. Ensimmäinen vastustaja oli Englannin Benjamin Guest. Ottelu oli tiukka ja Futijev ratkaisi sen hienolla Uchi-matalla ottelun loppusekunneilla voittaen ottelun ipponilla 10-0. Toiseen otteluun vastaan tuli Ruotsin mustavöinen Linus Wassengille, joka oli tällä kertaa liian kova Futijeville. Futijev pääsi kuitenkin semifaaliin, ottelemaan finaalipaikasta, oltuaan toinen omassa poolissaan. Semifinaalissa vastaan tuli toinen Englantilainen Paul Koening jota vastaan Futijev johtikin alussa. Koening sai kuitenkin kuitattua Futijevin johdon onnistuneella heitollaan ja voitti ottelun ipponilla 10-0. Futijeville kuitenkin hyvin ansaittu pronssimitali.

Lalli Nuorteva otteli sarjassa B-nuoret – 66kg. Ensimmäinen ottelu kerkis vanheta vain 15 sekuntia ennen kuin Nuorteva heitti Ruotsin Sakari Tenhusen ipponin arvoisesti. Toiseen otteluun vastaan tuli ruotsalainen ruskea vyö joka onnistui hankkimaan yukon 5-0, tekemällään uchi-mata heitollaan. Nuorteva pääsi vielä jatkamaan keräilyissä jossa vastaan tuli ruotsalainen ruskeavöinen Hjalmar Hult. Nuorteva vei ottelua ja hankki itselleen sekä kokan 3-0 että yukon 5-0. Ottelun loppupuolella Nuorteva haki vielä yhtä suoritusta palomiehenpyörällä ja saikin Hultin heitettyä. Tuomarit kuitenkin antoi jostain syystä pisteet Hultille ja julisti tämän voittajaksi 10-0. Valitettavasti tämä tarkoitti sitä, että Nuortevan tie kilpailussa nousi pystyyn.

Abdul Djoukaev otteli A-nurten -73 kg sarjassa, jossa oli 43 ottelijaa. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Ruotsin ruskeavöinen Mattias Johansson. Johansson johti alussa saamallaan wazarilla 7-0. Djoukaev ei tästä lannistunut vaan ahdisti Ruotsalaista siten, että sai tämän heitettyä loppusekunneilla kiepillä ipponin arvoisesti ja voitti ottelun 10-0. Toinen ottelu Tanskan mustavöistä Morten Kolmosia vastaan kesti täyden ajan. Djoukaev teki ottelun alussa vastaheiton Tanskalaiselle, mutta tuomari ei nähnyt heittoa pisteen arvoiseksi. Ottelu jatkui tasaisena, mutta tällä kertaa voittajaksi selvisi Kolmos hankkimallaan yukolla 5-0. Kolmos hävisi seuraavan ottelunsa ja näin Djoukaevin tie nousi kilpailussa pystyyn.

Judokoidemme urakka jatkuu tänään alkavalla harjoitusleirillä, johon on ilmoittautunut yli 600 judokaa.